maanantai 11. huhtikuuta 2011
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Poliittista sarjakuvaa
Persuasion-sarjakuvalehti tulee painosta eli Ollipekan käyttelemästä kopiokoneesta aivan lähiaikoina. Ikävä kyllä jakelu on niinkin suppea kuin oma avoimen yliopiston ryhmämme. Tässä kuitenkin oma hengentuotteeni tähän julkaisuun.
Sarjakuva ilmaisuna alkoi kiinnostaa enemmän myös osallistuttuani Oma kuva on jokaisen kuva -seminaariin Turun ammattikorkeakoulussa 8.-9.3.2011. Jenny Eräsaari esitteli omaelämäkerrallista sarjakuvaa ja sarjakuvan historiaa. Kirjastosta lähtee meikäläisen mukaan lähiaikoina ainakin Marjane Satrapin Persepolis ja Art Spiegelmanin Maus - selviytyjän tarina.
Sarjakuva on mielenkiintoinen tapa viestiä ja ilmaista itseään. Jos ei osaa piirtää voi painottaa tekstiä ja toisin päin. Sarjakuvan pitäisi kiinnostaa etenkin suomalaisia, koska suomalainen sarjakuva on laadukasta ja edistyksellistä. Täällä on omaperäistä visuaalista otetta ja omaperäistä kerrontaa. Nykyään omaelämäkerrallisuus on luonnollinen osa sarjakuvaa ja etenkin naiset kirjoittavat sarjakuvaa tästä näkökulmasta. Sarjakuva-ala kokonaisuutena on naisistunut. Sarjakuvakoulu oli ennen miesvaltainen ala ja nyt tyttöjä on opiskelijoista 80%. Kotona sarjakuvaan syttyi etenkin 8-vuotias nuorimies.
Sarjakuvissa on yhtymäkohtia digitarinoihin, sillä sarjakuvissa omaelämäkerralliset ja pienet asiat ovat relevantteja. Ei tarvitse olla supersankari mahtuakseen strippiin. Tämä on myös digitarinoiden lähtökohta. Koska sarjakuva on alana nuori myös muutokset tapahtuvat äkkiä. Kehittelen jo sarjakuvan ja digitarinan yhdistelmää...
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Sarjakuva in my mind
Kuvaviestinnän perusteet -kurssi Turun avoimessa yliopistossa pyörähti käyntiin tällä viikolla ja minä siellä mukana. Opettaja toimii Ollipekka Kangas ja ensimmäisenä paneuduimme sarjakuvan mielenkiintoiseen maailmaan. Hyviä verkkovinkkejä aiheesta ovat mm. Sarjakuvawiki ja Kupla-akatemia.
Liioittelu, sallittu laiskuus, kuvakulmien käyttö, underground, merkinnät ja efektit pyörivät päässä vielä iltalenkillä koiran kanssa. Kotiin tulin kahden uuden strip-idean kanssa. Jaksaisinkohan liittää sarjakuvat tekeillä olevaan digitaalisenen tarinankerronnan työkirjaan ja koirablogiini? Kaupasta siirtyi kotiin kolme erilaista mustaa tussia ja iso pakkaus A3 arkkeja. Takaraivossa väijyi ajatus, miten saisin pojat jotenkin innostettua mukaan tähän harrastukseen. Jospa ne vaikka tekisivät ne sarjakuvat työkirjaani pientä palkkiota vastaan. Toiveajattelua luulen ma.
Ensimmäisenä tehtävänä oli hahmotella itseä esittävä sarjakuvahahmo. Kömpelönä piirtäjänä varastin hahmooni idean Kutilan stripeistä. Seuraavaksi lähdimme hahmottelemaan kolmen kuvan sarjaa tavoitellen poliittista sarjakuvaa. Ainakin tämän viikon lausunnot perussuomalaisten taiteen määrityksistä antoivat sytykkeen ideoinnille. Tämä tehtävä jäi vielä kesken ja kassiin tungin vain tukun erilaisia luonnoksia.
Sarjakuva tuntuu sopivan moneen ja jäin miettimään miten hieno mahdollisuus se olisi myös monen oppikirjan tekemiseen ehkä lapsia ja nuoria puhuttelevammalla kielellä kuin perinteiset oppikirjat. Sarjakuvalla voidaan kertoa isojakin tarinoita ja mm. Japanissa sarjakuvateollisuus tuottaa kokonaisia Manga-romaaneja. Allaolevan kuvan romaani sisältää 484 sivua.
torstai 9. joulukuuta 2010
Oman oppimisen kautta ideoita kursseille
Tammikuussa 2011 käynnistyy avoimen yliopiston kurssi, minkä aikana suunnitellaan tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävä kurssi omalle kohderyhmälle. Kurssin kotipesänä käytetään groups-ympäristöä ja suunnittelun eri vaiheissa kirjoitetaan omaa blogia ja annetaan palautetta omalle vertaisparille.
Opettajina kurssilla toimivat Satu Nurmela ja Minna Nummenmaa. Minnan tutkimusalueita ovat mm.sosiaalinen vuorovaikutus verkkoympäristöissä sekä emootiot ja oppiminen. Sadulta puolestaan julkaistaan alkuvuonna 2011 Riitta Suomisen kanssa yhteistyössä tehty kirja Verkko-opettaja, joka laajentaa Verkko-opettajaksi viikossa kirjan teemoja sosiaalisen median sovelluksilla ja audiovisuaalisilla materiaaleilla.
Lisätietoja: Verkkokurssin suunnittelu ja toteutuksen perusteet ja

torstai 25. marraskuuta 2010
Mistä kuvia ja ääntä tarinaan?
Kuvia
Useimmilla meistä on valokuvia omasta takaa ja kameralla voi napsia uusia kuvia ja skannailla esimerkiksi vanhoja kirjeitä. Mutta jos silti tuntuu, että juuri tietynlainen kuva puuttuu tarinastasi ja se pitäisi siihen ehdottomasti saada, täytyy etsiä sitä muiden ottamien kuvien joukosta. Tähän löytyy oiva apu verkon kuvapankeista kun valitset sieltä tarkennetusta hausta mukaan vain Creative Commons -lisenssillä jaetut kuvat. Mm. suositussa Flickerissä on käytössä Creative Commons-kuvahauku. Ei-kaupalliseen tarkoitukseen löytyy valokuvia myös FreeFotosta ja Stock.xchng.stä ja Slodive tarjoaa useita vaihtoehtoja.
Tarinan kuvien ei tarvitse kuvata samoja asioita kuin varsinaisen kerronnan, vaan kuvat voivat olla myös abstrakteja tai kokonaan ohi varsinaisen tarinan aiheen. Kaikista tarinoista ei edes ole olemassa kuvia, jolloin visuaalinen tarina rakentuu tunnelman tai näkökulman varaan.
Musiikkia ja äänitehosteita
Myös musiikin ja äänitehosteiden kanssa pitää lähteä liikkeelle avoimien sisältöjen kanssa, joita on lupa käyttää esimerkiksi kun tekijän nimi mainitaan ja lopputuotos jaetaan samoin ehdoin. Kokonaisen kokoelman eri vaihtoehtoja tarjoaa Creative Commons. Mm. Jamendo toimii täysin CC-lisenssoidun materiaalin varassa. Käyttäjien tekemiä ja jakamia kappaleita ja äänitehosteita löytyy Creative Commons-lisenssillä mm. Freesoundista ja SoundCloudista sekä Audiojunglesta. Katso myös Freeplaymusic.
Lisää avoimia materiaaleja voi katsastaa Tarmo Toikkasen linkkivinkeistä tai Sitepoint -sivustolta, missä on esitelty yli 30 avoimien materiaalien sivustoa. Ylen Tehostosta saa etenkin suomalaiseen äänimaisemaan sopivia tehosteita.
Audacity-äänieditorin kanssa tarinan äänitehosteita voi muokata ennen sen liittämistä tarinaan. Hyvä ja selkeä ohjeistus Audacityn käyttöön löytyy ilmaisohjelmat.fi -sivustolta. Sibelius-Akatemia on tehnyt suomenkielisen ohjeistuksen Audacityyn.
Ilmaisohjelmista löytyy myös Avidemix videotiedostojen muuntamiseen ja CDex audiotiedostojen muuntamiseen.
iPadin kanssa musiikin lataamista tarinaan kannattaa kokeilla ccMixter Free Musicin kanssa, mikä toimii Jamendon tapaan.
Useimmilla meistä on valokuvia omasta takaa ja kameralla voi napsia uusia kuvia ja skannailla esimerkiksi vanhoja kirjeitä. Mutta jos silti tuntuu, että juuri tietynlainen kuva puuttuu tarinastasi ja se pitäisi siihen ehdottomasti saada, täytyy etsiä sitä muiden ottamien kuvien joukosta. Tähän löytyy oiva apu verkon kuvapankeista kun valitset sieltä tarkennetusta hausta mukaan vain Creative Commons -lisenssillä jaetut kuvat. Mm. suositussa Flickerissä on käytössä Creative Commons-kuvahauku. Ei-kaupalliseen tarkoitukseen löytyy valokuvia myös FreeFotosta ja Stock.xchng.stä ja Slodive tarjoaa useita vaihtoehtoja.
Tarinan kuvien ei tarvitse kuvata samoja asioita kuin varsinaisen kerronnan, vaan kuvat voivat olla myös abstrakteja tai kokonaan ohi varsinaisen tarinan aiheen. Kaikista tarinoista ei edes ole olemassa kuvia, jolloin visuaalinen tarina rakentuu tunnelman tai näkökulman varaan.
Musiikkia ja äänitehosteita
Myös musiikin ja äänitehosteiden kanssa pitää lähteä liikkeelle avoimien sisältöjen kanssa, joita on lupa käyttää esimerkiksi kun tekijän nimi mainitaan ja lopputuotos jaetaan samoin ehdoin. Kokonaisen kokoelman eri vaihtoehtoja tarjoaa Creative Commons. Mm. Jamendo toimii täysin CC-lisenssoidun materiaalin varassa. Käyttäjien tekemiä ja jakamia kappaleita ja äänitehosteita löytyy Creative Commons-lisenssillä mm. Freesoundista ja SoundCloudista sekä Audiojunglesta. Katso myös Freeplaymusic.
Lisää avoimia materiaaleja voi katsastaa Tarmo Toikkasen linkkivinkeistä tai Sitepoint -sivustolta, missä on esitelty yli 30 avoimien materiaalien sivustoa. Ylen Tehostosta saa etenkin suomalaiseen äänimaisemaan sopivia tehosteita.
Audacity-äänieditorin kanssa tarinan äänitehosteita voi muokata ennen sen liittämistä tarinaan. Hyvä ja selkeä ohjeistus Audacityn käyttöön löytyy ilmaisohjelmat.fi -sivustolta. Sibelius-Akatemia on tehnyt suomenkielisen ohjeistuksen Audacityyn.
Ilmaisohjelmista löytyy myös Avidemix videotiedostojen muuntamiseen ja CDex audiotiedostojen muuntamiseen.iPadin kanssa musiikin lataamista tarinaan kannattaa kokeilla ccMixter Free Musicin kanssa, mikä toimii Jamendon tapaan.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Digital Storytelling -työpajaan tulijalle
Olen esitellyt digitaalista tarinankerrontaa kuluvana syksynä ja ilokseni myös useat muut ovat nähneet sen moninaiset mahdollisuudet. Loppuvuoden aikana pidän neljä tarinankerronnan työpajaa ja tässä hieman johdantoa työpajaan tulijoille.
Työpajapäivien välissä on aikaa itsenäiselle työskentelylle
Ensimmäisen iltapäivän aikana tutustumme digitaaliseen tarinankerrontaan ja ryhdymme hahmottelemaan omia käsikirjoituksia. Lähipäivien välissä kukin viimeistelee oman käsikirjoituksensa ja kerää kuvamateriaalia. Toisen päivän aikana koostamme tarinat valmiiksi ja olen ohjaamassa tarinoiden tekoa. Tarinaa voi työstää myös itsenäisesti ja tulla mukaan esimerkiksi vain osaan aamupäivästä. Iltapäivällä on tarinoiden ensi-ilta ja katsomisen lisäksi keskustelemme tarinoiden aiheista ja itse tekoprosessista sekä mahdollisuuksista etenkin opetuksessa.
"Digital Stories are short, personal, multimedia tales, told from the heart. Anyone can make them and publish them on screens anywhere. They have the potential to be a very democratic kind of storytelling."
Daniel Meadows

Tutustu erilaisiin digitaalisiin tarinoihin
Suomalaisia tarinoita on julkaistu osoitteessa http://grou.ps/dstfinland
Ruotsissa tarinoita on koottu Rum för berättande -sivustolle
Center for digital story telling on amerikkalainen professionaalisempi sivusto.
BBC julkaisee tarinoita mm. Walesissä.
Käytettävät työkalut
Tekniikka ei ole tarinankerronnassa keskeistä, mutta toki tarvitsemme työkaluja, millä äänet, kuvat ja videot kootaan yhteen. Ensimmäinen tarina on helpointa tehdä Microsoftin PhotoStory3 -ohjelmalla, jolloin pystymme keskittymään tarinan käsikirjoittamiseen. Tarinan voi tehdä myös Moviemakerin kanssa tai mikäli sinulla on Macintosh-tietokone sen iMovie-ohjelmalla.
Opetushallituksen Opetuubi-materiaalit opastavat mukavasti alkuun mm. PhotoStory3 –ohjelman ja Moviemakerin kanssa, mikäli haluat perehtyä näihin jo ennen työpajaa.

tiistai 3. elokuuta 2010
Participatory video
Lopultakin pääsen kiinni mediakasvatuksen erikoistumisopintojeni lopputyöhön eli kirjan tekoon. Videoklipin teko on päivän aihe ja tutustuin mielenkiintoiseen lähteeseen eli Shirley A. White:n kirjaan Participatory video: images that transform and empower. Whiten mukaan videosta tulee enemmän kuin työkalu kun sitä käytetään sellaisissa yhteyksissä kuin minäkäsityksen tukeminen, reflektiivinen kuuntelu, konfliktien selvittely ja konsensuksen rakentaminen. Videosta tulee vahva muutoksen aikaansaaja sekä yksilöille että yhteisöille. Videolla on rajattomia mahdollisuuksia. Sen avulla voidaan rakentaa luottamusta, luoda yhteyksiä ja edesauttaa luovaa viestintäkulttuuria. Kirjan sisältö liikkuu kehittyvien maiden, naisten muiden globaalisti vähäosaisten asialla, mutta kirjassa on varmasti ajatuksia nyt syksyllä alkaviin valokuvaterapian perusopintoihini. Lue itse lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)